www.f3c.fi leijuu jälleen
13. heinäkuuta 2010
Vaikka emme mitään webbisivujen tekemisestä ymmärräkkään, niin oli joukkueella
laivamatkalla niin paljon luppoaikaa, että  sivusto sai uuden ilmeen.

Joukkue lähtee kohti Romaniaa
11. heinäkuuta 2010
Suomen F3C maajoukkue starttasi matkan kohti Romaniaa osallistuakseeen Em-kilpailuihin. Tänä vuonna joukkuetta edustavat Juho Heikkilä, Ari Holmström ja Anssi Aunola. Joukkue lähti matkaan suurin odotuksin kohti sateista Romaniaa, jättäen taakseen helteisen Suomen.

Karsinta 3/4 Forssassa
3. heinäkuuta 2010
Kolmennet karsintakilpailut järjestettiin kerrankin loistavissa keliolosuhteissa. Lauantain aikana lennettiin F3C ja F3N kilpailut, lisää aiheesta kopterit.net puolelta.

Karsinta 2/4 Vesivehmaa
19. kesäkuuta 2010
Kesän toiset karsinnat ja samalla Suomen ensimmäiset karsinnat järjestettiin vesivehmaalla Lahden kupeessa. Olosuhteet olivat hyvin vaihtelevat ja jopa välillä kovat. Ensimmäistä kertaa mukana oli F3N, joka järjestettiin sunnuntaina. Osallistujia F3N:ään ei löytynyt kuin kolme kappaletta.
Trophee De France
16. toukokuuta 2010
Grensecupenin päätyttyä lähdimme kohti Ranskaa osallistuaksemme kansainväliseen Trophee De France F3C kilpailuun. Ensimmäinen etappi oli Köln, jossa kävimme katsomassa Suomi-Saksa jääkiekkopelin. Saavuimme kilpailupaikalle kaksi päivää ennen kilpailujen alkua, kilpailut järjestetiin vuoden 2008 EM-kisapaikalla, joten paikat olivat ennestään jo tuttuja. Kisat kestivät kolme päivää ja kierroksia lennettiin viisi kappaletta, joista kolme parasta laskettiin. Kilpailut menivät loistavasti, Ari voitti joka kierrokset, Juhon sijoitukset vaihtelivat 2-6 välillä. Lopputuloksissa Ari oli ensimmäinen ja Juho kuudes. Muista maista osallistujia oli Ranskasta, Hollannista ja Englannista mm. Englannin ja Ranskan maajoukkueet olivat paikalla.

Grensecupen (karsinta 1/4)
9. toukokuuta 2010
Perinteisesti järjestettävä Grensecupen järjestettiin tänä vuonna Norjan Elverumissa. Grensecupen on epävirallinen pohjoismaiden mestaruuskilpailu. Osallistujia oli tällä kertaa Norjasta, Tanskasta ja Suomesta Ari, Timo ja Juho. F3C lisäksi kilpailtiin myös popular luokassa, jossa osallistujia oli yllättävän vähän. Osallistujamäärää vähensi todennäköisesti samaan aikaan Tanskassa järjestettävä 3D kilpailu, jossa oli osanottajia kuulemamme mukaan n.170. Itse kilpailussa ei tapahtunut mitään yllättävää, Ari voitti joka kierroksen, Juho lopputuloksissa 5 ja Timo 6.
F3C Team Finland
Raporttia Romaniasta
16. heinäkuuta 2010
Kilpailut virallisesti avattu, lyhyellä ja tehokkaalla avajais seremonialla. Osallistujia kilpailussa on 28. Joukkue on kaksi viimeistä päivää harjoitellut muhkuraisella heinäpellolla, riittävän lämpimissä olosuhteissa..

Raporttia Romaniasta
22. heinäkuuta 2010
Neljä alkukierrosta lennetty ja flyoffiin menijät selvillä. Suomalaisittain kisat on edenneet hyvin, Arin sijoitus alkukierrosten jälkeen kakkonen, vain kaksi suhteutettua pistettä kilpailua johtavaa Ennio Graberia perässä. Anssin lopullinen sijoitus 18:sta ja Juho 21:n. Flyoffit oli Anssilla lähellä, vain kahden tuomaripisteen päässä. Huomenna jatketaan Flyoffeilla ja Ari aloittaa klo.09:00.

Suomelle EM-hopeaa
28. heinäkuuta 2010
Kovan kamppailun jälkeen Ari sijoittui lopputuloksissa toiseksi ja toi Suomelle EM-hopeaa F3C luokassa, ensimmäistä kertaa Suomen kilpailuhistoriassa.